|
30.6. - 3.7.2009
Opettajat:
Ilona Korhonen, inkeriläinen lauluperinne, ryhmätunnit,
Pia Rask, esiintymiskoulutus, yksityistunnit
Kurssipaikka: Kuhmo
Laulaminen on helppoa ja mukavaa oikeassa ohjauksessa ja innostuneessa ryhmässä. Laulutaito ja ääni kehittyvät vain laulamalla ja kansanlaulun rikkaus on, että jokainen saa laulaa juuri sillä omalla äänellään.
Ilona Korhonen on johtanut Vantaan kamarikuoroa kymmenen vuoden ajan ja on tunnettu myös yhtyeistä Ilona Korhonen Ensemble, Vonkale sekä Ilona ja Huvina. Ilona Korhonen tutustuttaa kurssilla moniääniseen inkeriläiseen lauluun sekä rikkaaseen runolauluperinteeseen. Ilona vetää kurssilaisista koottua kansanlaulukuoroa ja antaa ryhmäopetusta. Pia Rask on toiminut Tallari ja MeNaiset - yhtyeissä ja on opettanut kansanmusiikkia ja laulua 15 vuoden ajan. Pia Rask taitaa kansanlaulun kaikki lajit vaikka onkin tunnettu erityisesti työväenlaulujen, haikeiden mustalaislaulujen ja romanssien sekä veisuun taitajana. Yksilöllistä laulutaitoa ja sielukasta laulun tulkintaan perehtymistä voi kehittää tällä kurssilla Pian avustuksella. Kurssi päättyy lauluseminaariin 3.7. Kurssilaisilla on vapaa pääsy kaikkiin Sommelon konsertteihin.
Opetusta 15 h
Kurssihinta 80 euroa
Flyer:
Koulutus ja seminaarit - Sommelo 2009
(PDF, 445 Kt)
|

|