Yhteystiedot Kansan Musiikki Juminkeko Kuhmo Sotkamo Suomussalmi Uhtua Kepa Haikola Suomeksi Paruski In English






Pohjois-Pohjanmaan Liitto

Vipuvoimaa EU:lta

ESR

Itkuvirsikurssi Itkun koti

2. - 4.7.2009

Opettaja: Liisa Matveinen

Kurssipaikka: Hietajärvi

Itkuvirsi on yksi vanhimmista ja erityisimmistä musiikin vanhoista kerrostumista suomalaisessa kansanmusiikissa. Sen juuret ovat yksilössä, mutta myös yhteisössä, jossa tuetaan toinen toista, jaetaan ilot ja surut. Itkuvirren avulla muun muassa puhuteltiin entisaikoina tuonilmaisiin menneitä ihmisiä, nykyajan ihmiselle se on myös linkki historiaan, arvokkaisiin kulttuurisiin juuriimme ja sitä kautta myös omaan itseemme. Itkun koti on ihmisissä.

Itkuvirren olemukseen ja sen tekemiseen johdattelee itkijä ja kansanlaulaja Liisa Matveinen, joka on ansiokkaasti tutkinut ja elvyttänyt itkuvirsiperinnettä jo vuosikymmeniä. Hän laulaa Suden aika yhtyeessä ja on kiertänyt Suomessa ja Euroopassa Mateli Kuivalattaren runoja laulaen. Kurssilla Matveinen tutustuttaa itkusta kiinnostuneet entisajan itkijöihin ja itkuvirren tyylikeinoihin sekä auttaa jokaista löytämään oman itkunsa sanat ja sävelen. Kurssin lopuksi itku itketään muille kurssilaisille.

Kurssi järjestetään hiljaisessa luovuutta ja ikiaikaisia perinteitä henkivässä vienankarjalaisessa Hietajärven kylässä, 90 km Kuhmosta koilliseen. Majoitus on kuuluisan itkijän ja runolaulajan Domna Huovisen kotikylässä, läheisellä Kuivajärvellä. Molemmat kylät ovat kulttuurihistoriallisesti merkittäviä juuri runolaulun ja itkuvirren ansiosta. Nämä perinteet ovat jatkuneet kylissä katkeamatta jo satoja vuosia. Koskematon luonto ja ympäröivä hiljaisuus saavat nykyajan ihmisen hiljenemään ja kuulemaan sekä itseään että muita ainutlaatuisella tavalla.

Kurssilaisilla on vapaa pääsy Sommelon konsertteihin ja seminaareihin. Kurssille mahtuu enintään 11 henkilöä. Kurssi täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Opetusta 15h.
Kurssi alkaa 2.7. klo 14 päättyen 4.7. klo 14.

Kurssihinta 175 euroa (sisältää ruokailut ja majoituksen Kuivajärvellä Domnan pirtissä.)

Flyer:
Koulutus ja seminaarit - Sommelo 2009
(PDF, 445 Kt)