Yhteystiedot Kansan Musiikki Juminkeko Kuhmo Sotkamo Suomussalmi Uhtua Haikola









Pohjois-Pohjanmaan Liitto

Taustaa

Sommelon taustalla on järjestelmällistä kehittämistyötä jota on tehty Juminkeko-säätiön ja Kuhmon musiikki-instituutin piirissä 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Kehittämistyön lähtökohtana on se tosiasia, että Kuhmo sijaitsee Elias Lönnrotin määrittelemällä runolaulualueella, Vienan Karjalan kyljessä kiinni.

Ensimmäinen kansanmusiikkijuhla, silloiselta nimeltään Kansanmusiikki Kuhmossa, järjestettiin kansanmusiikin juhlavuoden Kainuun päätapahtumana lokakuussa 1996. Silloin kansanmusiikkitapahtuman esiintyjinä olivat mm. hyrynsalmelainen mestaripelimanni Lauri Keränen, eli Ressan Lassi, runolaulaja Jussi Huovinen Suomussalmen Hietajärveltä sekä professori Heikki Laitinen. Vuoden 1996 jälkeen tapahtumaa on järjestetty lähes joka vuosi (poikkeuksena 1998, 2000 ja 2001). Sommelo –nimi otettiin ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 2005, jolloin kansanmusiikkijuhla oli marras-joulukuun vaihteessa. Ensimmäisen kerran vuonna 2006 juhla toteutettiin kesällä. Sommelo 2007 on siis, laskutavasta riippuen, II, III tai IX Sommelo, ja sen voi ilmoittaa täyttävän ensi kesänä 11 vuotta!

Pekka Huttu-Hiltunen