Kainuussa ja Vienan Karjalassa heinäkuun alussa toteutuvan kansanmusiikkijuhla Sommelon ohjelma on erittäin monipuolinen. Se sisältää useita vahvoja elementtejä, joiden avulla Sommelo profiloituu rohkeasti erilaisena kansanmusiikkijuhlana.
Sommelo 07 ohjelma sisältää huipputasokkaita ja monipuolisia konsertteja, kansanmusiikin tutkimusta tieteellisesti mutta kansantajuisesti käsitteleviä seminaareja, kursseja ja koulutusta sekä aloittelijoille että ammattiopiskelijatasolle, ammatti-kansanmuusikkoja ja perinteentaitajia Suomesta ja Vienan Karjalasta sekä kulttuurimatkailua kahdessa maassa, ainakin kolmessa kulttuuriympäristössä, satuoopperaa, jne. Aivan oma teemansa muodostuu lapsille ja isovanhemmille sekä odottaville äideille suunnatuista konserteista.
Sommelo toteutuu siis kahdessa maassa, Suomen Kainuussa ja Venäjän Vienan Karjalassa. Täällä, meidän alueellamme ovat pisimpään säilyneet elossa runolaulu ja monet muutkin vanhakantaiset kansanmusiikin lajit. Niihin haluamme Sommelossa kiinnittää erityistä huomiota, mikä näkyykin seminaariohjelmassamme. Mutta, ohjelmasta löytyy toki muutakin, oikeastaan sieltä löytyy kaikenlaista musiikkia, soittoa. laulua, tanssia. Kuhmo-talossa on Sommelon aikaan Samaa maata - Rooted in Finland -taidenäyttely, jonka taiteilijat ovat valokuvaaja Salla Rautiainen ja kuvanveistäjä Jaana Bombin. Ja taidammepa olla ainoa kansanmusiikkijuhla, jossa esiintyy myös sinfoniaorkesteri! Heinäkuu alkaa todella tasokkaasti!
Tervetuloa Sommeloon!
Pekka Huttu-Hiltunen
Kansan Musiikki -hankkeen ja
Runolaulun juuret ja versot -hankkeen johtaja
> Ajankohtaista: Sommelon tiedotteet ja esitteet |
 |