Yhteystiedot Kansan Musiikki Juminkeko Kuhmo Sotkamo Suomussalmi Uhtua Haikola









Pohjois-Pohjanmaan Liitto

Konserttimatka Vienan Karjalaan

Perjantaina ja lauantaina Sommelon konsertteihin ja tapahtumiin pääsee osallistumaan myös ilmoittautumalla hyvissä ajoin konserttimatkalle. Matkan aikana on luvassa monia, unohtumattomia ja ainutkertaisia elämyksiä. Jo siirtyminen Uhtualle Vuokkiniemen alueen kylien kautta merkitsee fyysisesti ja mentaalisesti toiseen ympäristöön ja kulttuuriin, voipa sanoa jopa toiseen aikaan siirtymistä. Siinä ympäristössä perinne-esitykset (erityisesti Haikolassa 7.7.) ja uudemmatkin, hyvällä maulla tehdyt musiikkiesitykset kokee aivan erityisellä tavalla.

Uhtualla Sommelo on jo aiheuttanut innokasta odotusta. Sinfonietta Lentuan konsertti on moneen vuosikymmeneen ensimmäinen ”oikean sinfoniaorkesterin” konsertti paikkakunnalla. Orkesterin ohjelmistossa on vienankarjalaisen musiikin suurmiehen, Veikko Pällisen teos orkesterisovituksena. Veikko Pällinen oli Karjalan tasavallassa suomalaiseen Toivo Kärkeen rinnastuva, monipuolinen musiikin tekijä. Kärki ja Pällinen olivat muuten tuttavia keskenään.


 

 

Konserttimatka Uhtualle ja Haikolaan

6.7. Kuhmo-Kostamus-Vuokkiniemi-Uhtua
7.7. Uhtua-Haikola-Kostamus
Osallistutaan Sommelon konsertteihin
6.7. Uhtualla ja 7.7. Haikolassa.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset:
A. Kyllönen Oy/MatkaHermanni,
puh. (08) 655 0256, 652 0421
akyllonen@kuhmo.net tai matkat.kuhmo@pohjolanmatka.fi

Matkan hinta 195 e/hlö, sis. yöpymiset (2), aamiaiset, ohjelman mukaiset ruokailut Kostamuksessa ja Uhtualla ja ryhmäviisumin. Lisähintaan konserttiliput Uhtualla ja Haikolassa sekä ateriat Haikolassa 30 e/henkilö. Omalla viisumilla matkustaville alennus 35 euroa matkan hinnasta. Hinta edellyttää vähintään 25 osanottajaa. Varaukset 7.6.2007 mennessä.

Emme vastaa Venäjän viranomais- tai konsulaattimaksujen muutoksista. Tältä osin pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin.


Matkaohjelma Vienan Karjalassa (pdf)
Esite konserttimatkasta Vienan Karjalaan (pdf)

Uhtuan pitäjä (Juminkeko)
Runokylä Haikola (Juminkeko)