|
Sommelo 2008 toteutuu 2.-7. heinäkuuta
Ensi kesän kansanmusiikkijuhla Sommelo on päätetty järjestää heinäkuun 2.-7. päivien aikana, jolloin alkuosan päivät 2.-5. toteutuvat Kainuussa ja viikonloppu 5.-7. toteutuu Vienan Karjalassa. Juhlien eräänlainen huipentuma tulee olemaan lauantaina 5.7. koska sinä päivänä juhlat ovat täysimittaisena käynnissä yhtäaikaisesti rajan molemmilla puolilla.
Sommelon 2008 ohjelmaa valmistellaan parhaillaan, ja sen on määrä valmistua vielä vuoden 2007 aikana. Nyt jo tiedetään se, että Kantele tulee olemaan erittäin näkyvä teema. Todennäköisesti Sommeloon osallistuu useita kansainvälisen tason huippukantelisteja, kanteleessa järjestetään monipuolista, korkeatasoista koulutusta ja myös kanteleenrakentaminen on jossakin muodossa ohjelmassa.
Kanteleen lisäksi ensi kesän teemoina ovat itku (itkuvirret) ja kansantanssi. Sommelon taiteellinen johtaja Taito Hoffrén rakentaa näistä lähtökohdista parhaillaan ohjelmaa, josta saamme tarkempia tietoja joulukuussa.
Pekka Huttu-Hiltunen
OHJELMA
Ohjelmaesite Sommelo 2007 pdf 3,7 Mt (20.6.2007)
Sommelon kuvataiteilijat
Sommelon taiteilijajoukkoon ei kuulu ainoastaan muusikkoja. Kaksi
kuvataiteilijaa Hanneriina Moisseinen ja Johanna Rossi ikuistavat piirroksin
ja akvarellein konsertteja ja muita tapahtumia. Kuvateokset siirretään
päivittäin Sommelon verkkosivuille ja niitä laitetaan esille myös
konserttien pitopaikkoihin.
Sommelon kuvataiteilijoista Hanneriina Moisseinen oli Juminkeon vuoden 2006
nuori Kalevala-taiteilija. Samana vuonna hän sai Kemin sarjakuvafestivaalin
pääpalkinnon. Tänä vuonna hän voitti yhteiskunnallisen sarjakuvan kilpailun
Tampere Kuplii -sarjakuvatapahtuman yhteydessä.
Johanna Rossilta on ilmestynyt kaksi akvarellikirjaa. Hän on erikoistunut
kuvaamaan ihmiskasvoja. Syksyllä Juminkeossa on esillä hänen ja
äänitaiteilija Hanna Uotisen näyttely Vienan Karjalan Paanajärven kylästä.
Johanna Rossin ja Hanneriina Moisseisen akvarellimaalauksia (4.6.2007)
KUVIA
Kuvia tapahtumasta
Sommelon infopiste 2.-5.7.2007
Sommelon infopiste sijaitsee 2.-5.7. Kuhmo-talossa. Toimistosta saat lisätietoja mm. Sommelon koulutuksista, seminaareista, konserttimatkasta, tapahtuman ohjelmasta.
Infopisteessä on myynnissä mm. Sommelo T-paitaa,
erilaisia julkaisuja, lippuja konsertteihin.
Yhteystiedot:
Anja Pulkkinen, 044 250 1391 anja.pulkkinen (a) runolaulu.fi
Janne Seppänen, 040 544 7201 janne.seppanen (a) runolaulu.fi
Sommelon infopiste Kuhmo-talossa 2.-5.7.2007 pdf 13 KB (26.6.2007)
LEHDISTÖTIEDOTTEET
Tiedote 3: Runolaulun juuret ja versot -hanke ja Sommelo pdf 84KB (6.6.2007)
Tiedote 2 Sommelo 2007 pdf (16.2.2007)
Tiedote 1 Sommelo 2007 pdf (16.1.2007)
KOULUTUS JA KURSSIT SOMMELO 2007
Esite: KOULUTUS JA KURSSIT SOMMELO 2007 pdf 122kt (11.5.2007)
KULTTUURIMATKATIEDOTTEET
Esite konserttimatkasta Vienan Karjalaan 6.-8.7.2007 pdf 304kt (30.3.2007)
Matkaohjelma Vienan Karjalassa 6.-8.7.2007 pdf 32kt (30.3.2007)
|