|

ETUSIVU

OHJELMA

ESIINTYJÄT

KURSSI

AJANKOHTAISTA

YHTEYSTIEDOT

KUVAT

LINKIT
 EUROOPAN YHTEISÖ Interreg III A Karjala
|
|
Arja Kastinen
|
|
|
Arja Kastinen on ensimmäinen Sibelius-Akatemiasta valmistunut kansanmusiikin tohtori. Hänen meditatiivinen kanteleensoittonsa perustuu suurelta osaltaan improvisaatioon, kuten entisaikojen karjalaisilla soittimen taitajilla. Kastinen on konsertoinut ja opettanut kanteleensoittoa ja improvisointia niin Suomessa kuin ulkomailla.
http://www.temps.fi/index.php?la=su&co=5
|
|
|
|
|
Taito Hoffrén
|
|
|
Sommelo -kansanmusiikkijuhlan taiteellinen johtaja Taito Hoffrén on Suomen arvostelijain liiton Kritiikin kannuksilla palkittu monipuolinen musiikin ammattilainen. Hoffrén on toiminut säveltäjänä, muusikkona, äänisuunnittelijana ja äänittäjänä. Hän on tullut tunnetuksi myös runolaulun ja erityisesti Arhippa Perttusen runojen taitajana.
http://www.aania.fi/
|
|
|
|
|
Teatteri Pensas
|
|
|
Teatteri Pensas on vaeltava teatteriryhmä, joka syntyi Helsingin ammattikorkeakoulun esittävän taiteen opiskelijoiden keskuudessa vuonna 2002. Ryhmän tarkoituksena on seurata yhteiskunnallisia ilmiöitä ja tehdä niistä teatteria, musiikkia ja tanssia luontoa kunnioittaen.
http://www.pensas.org
|
|
|
|
|
Leena Joutsenlahti
|
|
|
Leena Joutsenlahti on valmistunut Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta pääsoittimenaan kansanomaiset puhallinsoittimet. Hän on toiminut muusikkona ja säveltajänä erilaisissa teatteri- ja tanssiproduktioissa, mm. Jyrki Karttusen tanssiteos ”Keiju” (2002) sekä Markku Lehmuskosken ja Anastasia Lapsuin elokuva ”Jumalan morsian” (2003). Soololevy Makale (OMCD 84) ilmestyi 1999.
|
|
|
|
|
Piirpauke
|
|
|
Sakari Kukon luotsaama Piirpauke on todellinen maailmanmusiikin pioneeri. Yhtye esiintyy Sommelossa trio-kokoonpanossa, joka on ollut koossa 19 vuotta. Siihen kuuluvat Kukon lisäksi andalusialainen Cinta Hermo ja senegalilainen Ismaila Sane. Vaikutteita ammennetaan eri kulttuurien kansanmusiikista, jazzista, klassisesta, rockista ja hengellisestä musiikista.
http://www.rockadillo.fi/piirpauke/
|
|
|
|
|
Sakari Kukko
|
|
|
Kajaanista Helsingin kautta jo 1970-luvulla maailmanmusiikin kiintotähdeksi ponnistanut Sakari Kukko on yksi monipuolisimpia muusikkojamme. Hän liikkuu suvereenisti eri musiikkityylien välillä ja hänen soitinvalikoimaansa kuuluvat tenori- ja sopraanofonien sekä huilun lisäksi erilaiset bambuhuilut, kosketinsoittimet, lyömäsoittimet ja kanteleet.
http://www.rockadillo.fi/sakarikukko/
|
|
|
|
|
Mikko Perkoila
|
|
|
Laulaja ja lauluntekijä Mikko Perkoila tunnetaan kekseliäästä ja sujuvasta sanankäytöstään. Hänen laulujensa pienimuotoiset tarinat avaavat kuulijalle uusia näkökulmia moniin tuttuihin asioihin. Perkoila ja muusikko-soitinrakentaja Erkki Okkonen esiintyvät Sommelon lastenkonsertissa, johon aikuisyleisökin on tervetullut.
http://www.perkoila.net
|
|
|
|
|
Erkki Okkonen
|
|
|
Erkki Okkonen on muusikko-soitinrakentaja, joka soittaa Mikko Perkoilan Kennelissä, Leppävirran pelimanneissa, Varkauden orkesterissa, Leppävirran jousiorkesterissa sekä muissakin yhtyeissä. Okkonen on Soitinrakentajat AmF:n perustajajäsen.
http://www.soitinrakentajatamf.fi/302_erkki.html
|
|
|
|
|
Maari Kallberg
|
|
|
Maari Kallberg on muusikko, jolla on tutkimuksellinen ote musiikin tekemiseen. Hän haluaa säilyttää perinteen, mutta myös uudistaa sitä. Hän on työskennellyt Kuhmon musiikki-instituutin kansanmusiikkiprojekteissa sekä esiintynyt laulajana Suomessa ja ulkomailla. Kallberg tutkii vienankarjalaista joikua musiikin tohtoriksi tähtäävissä opinnoissa Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla.
http://www.me-naiset.net/maari.htm
|
|
|
|
|
Sanna Kurki-Suonio ja Riitta Huttunen
|
|
|
Laulaja Sanna Kurki-Suonio ja kanteleensoittaja Riitta Huttunen levyttivät vuonna 2004 kansanlauluja Kainuusta. Huttunen toimitti vuonna 2001 Kainuun laulukirjan, josta Kurki-Suonio sai idean levyyn. Kurki-Suonio ja Huttunen ovat Sibelius-Akatemian Kansanmusiikin osaston kasvatteja. 1990-luvulla Kurki-Suonio tuli tunnetuksi Hedningarna-yhtyeessä.
http://www.rockadillo.fi/kainuu.htm
|
|
|
|
|
Janne Seppänen
|
|
|
Janne Seppänen on suomussalmelainen musiikintutkija ja muusikko. Jyväskylän yliopiston Musiikin laitokselta valmistunut filosofian maisteri työskentelee tällä hetkellä Juminkeon Kansan Musiikki -projektissa. Muusikkona Seppänen on nähty lähinnä kitaristina, mutta myös jouhikonsoittajana.
|
|
|
|
|
Jarmo Romppanen
|
|
|
Jarmo Romppanen on kokenut muusikko ja opettaja. Pääinstrumenttinsa mandoliinin ohella hän soittaa mm. pitkähuilua. Opettajana hän on toiminut useilla kursseilla ja Porvoon seudun musiikkiopistossa, missä hän johtaa Lieto-yhtyettä. Lisäksi Romppanen on toiminut kyläpelimannina Uudellamaalla ja muusikkona mm. Plectronite-yhtyeessä
|
|
|
|
|
Pekka Huttu-Hiltunen
|
|
|
Pekka Huttu-Hiltunen on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolta. Hän viimeistelee parhaillaan kansanmusiikin osastolle väitöskirjaa länsivienalaisesta runolaulusta 1900-luvulla. Huttu-Hiltunen on esiintynyt laulajana ja kuoronjohtajana. Hänen ohjelmistossaan on runolaulua, kansanlauluja sekä muuta laulumusiikkia.
|
|
|
|
|
Kansantanssiryhmä Kuhmon Keiketys
|
|
|
Kuhmon Keiketys ry. on perustettu vuonna 1989. Kansantanssiryhmän ohjelmisto koostuu pääasiassa perinteisistä suomalaisista kansantansseista sekä uusista kansantanssikoreografioista. Keiketys esittää myös salonkitansseja sekä ulkomailta esiintymismatkoilta matkamuistoina tuotuja tansseja.
http://www.kuhmonet.fi/keiketys/
|
|
|
|
|
Wimme Saari
|
|
|
Wimme Saari on vanhojen joikujen taitaja joka tekee myös uutta musiikkia. Hän on kotoisin Enontekiön käsivarresta Kelottijärven rannalta. Hänen vanhat joikunsa ovat peräisin Enontekiön käsivarren alueelta. Wimme joikaa ihmisiä, eläimiä, luontoa. Joikaamalla kuvaillaan ihmisen tai eläimen luonne. Kuvaus tehdään sanoilla, rytmillä, melodialla ja äänensävyllä.
http://www.rockadillo.fi/wimme/
|
|
|
|
|
Jussi Huovinen
|
|
|
Runolaulaja Jussi Huovinen Suomussalmen Hietajärvestä on elävä lenkki vuosisataisessa suullisen perinteen ketjussa. Hän on oppinut runolauluja ennen kaikkea äidiltään Oksenie Huoviselta ja starinoita isältään Iivana Huoviselta. Jussi on myös taitava pelimanni. Hän soittaa kanteletta, viulua, haitaria.
|
|
|
|
|