Runolaulajat ry

Runolaulajat ry

Runolaulu on suomalaisen ja itämerensuomalaisenkin kulttuurin kivijalka. Meidän kielemme, maailmankuvamme ja mielenmaisemamme ovat muovautuneet runolaulun kanssa samassa prosessissa. Kansalliseepoksemme Kalevala pohjautuu runolauluun. Juuri siksi runolaulu on mitä suomalaisin aineettoman kulttuuriperinnön elementti, vaikka samalla se on myös muiden itämerensuomalaisten kansojen kanssa yhteistä.

Runolaulajat ry perustettiin elokuussa 2018 toimimaan jäsentensä yhdyssiteenä, ylläpitämään ja kehittämään runolaulua arvokkaana aineettomana itämerensuomalaisena kulttuuriperintönä, edistämään sen harrastusta ja konserttitoimintaa sekä edistämään ja tukemaan muutenkin runolauluun liittyvän musiikkitoiminnan kehitystä.

Kokoonnumme vuosikokoukseen tavallisesti kesällä, tähän asti Musiikkijuhla Sommelon yhteydessä. Tavoitteena on saada jäsenmäärä ja samalla runolaulun harrastaminen lisääntymään. Pyrimme toteuttamaan runolauluklubeja ja -tupia eripuolilla maatamme, ehkä joskus myös rajojemme ulkopuolella. Koulutustilaisuuksia, kursseja ja seminaariluentoja on vuosittain useilla paikkakunnilla.