Kertovan laulun keinot

 

Kertovan laulun keinot

Ohjelma sisältää kansainvälistä työryhmätyöskentelyä, seminaareja, koulutusta ja taiteellista työtä, joilla pyritään sekä etnomusikologisen musiikintutkimuksen että taiteellisen tutkimuksen menetelmin löytämään vastauksia kysymykseen, millaisia keinoja laulaja käyttää laulaessaan pitkiä kertovia lauluja. Tarkasteltavana ovat yhtäläisyydet ja erot runolaulussa, balladissa ja bylinassa, erityisesti siinä miten laulua tuotetaan. Millainen osuus on luovuudella ja improvisaatiolla, ja mikä osuus on suoranaisesti muistilla. Miten luovaa prosessia voisi kuvata ja selittää?


Tutkimuskirjallisuudessa on ajateltu että runolaulu on generatiivinen kertovan laulun muoto, jossa laulaja ”luo” tarinan uudelleen laulaessaan. Hän rakentaa tarinan formuloista, osaamistaan säkeistä tai muodostaa uusiakin säkeitä osaamansa mitan puitteissa. Balladit on ajateltu muistettavan, ja laulajan on ajateltu muuntelevan sitä ainoastaan vahingossa, kun hän ehkä unohtaa jotakin.


Ruotsalainen tutkija-muusikko Susanne Rosenberg kuvaa laulamisen aikana laulajan tietoisuutta kahden tietoisuuden tason kautta, jossa tietoinen ja kontrolloitu laulaminen tapahtuu vähintään 5-7 sekunnin aikaraamissa, kun taas sitä lyhyemmällä tasolla tietoinen kontrollointi ei ole mahdollista. Tällöin kuvaan astu nykyhetki, vaistonvarainen improvisointi, jota Rosenberg kuvaa käsitteellä nuet.

Oman lisänsä kertovan laulun keinovalikoimaan tuo venäläinen bylina-perinne, jonka suhdetta esimerkiksi runolauluun on syytä tutkia tarkemmin.