Juminkeko Kansan Musiikki
Kansan Musiikki

Yhteystiedot
Linkit



Pekka Huttu-Hiltunen

JULKAISTUT TIETEELLISET ARTIKKELIT

  • Kuhmon musiikinopetuskokeilu. Kaiku. Kainuun kulttuurin vuosikirja 1990.
  • Anni Lehtosen runolauluoppi. Tuulen jäljillä. Kalevalaseuran vuosikirja 1999. Toim. Sirkka-Liisa Mettomäki.
  • Kansanmusiikin kenttätutkimusta. Alusta. Sibelius-Akatemian jatkokoulutuslehti 1/2004.
  • Kansanmusiikin tutkimusta projektitoimintana. Musiikki, perinne ja tutkija. Etnomusikologista kulttuurintutkimusta Joensuusta. Toim. Pekka Suutari ja Elina Paukkunen. 2004.

KÄYNNISSÄ OLEVAT TUTKIMUS- JA JULKAISUPROJEKTIT

  • Länsivienalainen runolaulu 1900-luvulla. Väitöstutkimus Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolle.
  • Maria Feodorovan laulut. Julkaisu suunniteltu ilmestyväksi 2007 tai 2008.

TAITEELLINEN TOIMINTA

  • Olen ollut useissa kuoroissa laulajana, muusikkona ja johtajana. Olen esiintynyt TV-ohjelmissa sekä TV-elokuvassa laulusolistina.
  • Laulajana olen tehnyt yhteistyötä kitaristi Mari Mäntylän kanssa (englantilaiset luuttulaulut).
  • Olen myös esiintynyt kansanmuusikkona, erityisalueena runolaulu sekä kainuulaiset rekilaulut.
  • Olin asiantuntijana mukana National Geographyn The Lord of the Rings -elokuvan tausta-aineiston kartoittamisessa ja esiinnyn elokuvan trailer-nauhalla.
  • Oulun läänin taidetoimikunta myönsi minulle vuonna 2001 taidetunnustuksen toiminnastani läänin kulttuurielämän hyväksi.

TYÖHISTORIA (lyhennelmä)

  • Juminkeko-säätiö, kansanmusiikin tutkimusprojektin johtaja (päätoimi) 2006-
  • Kuhmon kaupunki, kansanmusiikin tutkimusprojektin (Kokko lenti koilta ilmoin) johtaja (vv. rehtorin virasta) 2002-2005
  • Kuhmon kaupunki, musiikkioppilaitoksen rehtori 1993–2006
  • Kuhmon kaupunki, yläasteen ja lukion musiikin lehtori 1987–1997
  • Vuosina 1975-1987 musiikinopettajan ja muita opettajan tehtäviä Raahessa, Kuhmossa ja Utsjoella.

KOULUTUS (lyhennelmä)

  • Viimeistelen parhaillaan väitöstutkimusta ja tohtorin tutkintoa (tieteellinen) Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolle. Tutkimuksen aiheena on länsivienalainen runolaulu 1900-luvulla. Uskon, että voin luovuttaa väitöskirjan tarkastettavaksi keväällä 2007.
  • Maisterintutkintooni sisältyvän pro gradu -tutkielman aiheena oli musiikinopettajan laajennetun työkuvan kokeilu Kuhmossa 1988–1993. Se oli raportti koko paikkakunnan musiikkielämään työnsä ulottavan musiikinopettajan työkuvan kokeilusta, jota toteutin työhöni liittyen mainittuina vuosina.
  • Suoritetut tutkinnot: Peruskoulun luokanopettajan tutkinto, Kajaanin OKL 1980, Musiikinopettajan tutkinto 1987, Musiikin kandidaatti (180 ov.) 1994, maisterin promootio 1997, (MuM), Sibelius-Akatemia.


Pohjois-Pohjanmaan Liitto

© 2006 Juminkeko-säätiö / Kansan Musiikki -projekti