Juminkeko Kansan Musiikki
Kansan Musiikki

Yhteystiedot
Linkit



Soitittaret kuiskaavat kirjastossa: "Olen mä sinun ystävä!".
Kuva: Anja Pulkkinen.

 

Elvytyksen tulos – kansanmusiikki ulos

Kansan Musiikki –projektin talvinen toiminta on aktiivista aikaa koulutuksen ja konserttien merkeissä. Enää ei voi puhua pelkästään kansanmusiikin elvytyksestä, sillä Kainuu suorastaan jo puhkuu vahvaa kansanmusiikkihenkeä. Siitä kertovat useat esiintymiset taidenäyttelyissä, julkaisutilaisuuksissa, paikallisissa tapahtumissa, lehtien ja radion kiinnostuneisuus, konsertti- ja koulutustoiminta sekä harrastajien aktiivisuus kansanmusiikkiryhmissä.

Tammikuussa Sari Kaasinen Otawa-yhtyeineen keräsi viitisenkymmentä lasta ja nuorta kansanmusiikkityöpajoihin ja kurssien tulokset nähtiin yhteisesityksenä Kuhmo-talon iltakonsertissa.

Pekka Laaksosen toimittaman Esi-Kalevalan julkaisutilaisuus innoitti tekemään Kalevalanpäivänä Yleltä kuultavan radio-ohjelman, jossa Kalevalan alkulähteille pääsee tutkija-muusikoiden laulun saattelemana.

Helmikuun ehdottomin kohokohta oli 15.2. Kuhmon kirjastossa lapsille järjestetty kansanmusiikkikonsertti. Syksyllä perustetut ryhmät, Soitittaret sekä Meijän Ryhmä, pääsivät esittämään talven aikana harjoiteltua ohjelmistoaan. Jouhikko- ja kantelemusiikki kaikui kirjaston hyllyjen välissä ja konsertin lopuksi koko yleisö kiersi kirjastoa ketjutanssia tanssien ja runolaulua laulaen.

Maaliskuun aloittaa komeasti Nuas-Piirpaukkeen konsertti 2.3. Sotkamossa. Nuas-Piirpauke on Piirpauke-puun yksi oksanhaara, kuvailee Sakari Kukko ryhmäänsä. Sen toiminta alkoi kansanmusiikkikurssina Kainuun ammattiopistossa vuonna 2005. Nuas-Piirpaukkeen kanssa esiintyy myös parikymmenhenkinen lapsiryhmä Sotkamosta. Lapset välittävät sotkamolaista rekilauluperinnettä eteenpäin ainakin filippiiniläiselle laulajattarelle Sheila Surbanille, miksei myös koko yleisölle.

Kansan Musiikki –hanke tarjoaa kevään aikana kansanmusiikin opetusta myös kouluille. Kuhmon yhteislukio on oman kansanmusiikkirokotteensa jo saanut, ala- ja yläasteille on suunnitteilla omat kansanmusiikkituntinsa, jossa perehdytään perinpohjaisesti soittamisen ja laulamisen saloihin. Kansanmusiikkikasteen saavat kevään aikana myös kuhmolaiset päivähoitajat sekä lastentarhanopettajat, joten Kainuussa ollaan kohta vireessä kevään ja kesän kansanmusiikkitoimintaa varten.

Salla Seppä
tutkija-muusikko-opettaja

 

Julkaistu: 21.2.2007



Pohjois-Pohjanmaan Liitto

© 2006 Juminkeko-säätiö / Kansan Musiikki -projekti