Elvytys

Elvytys

Musiikki on olemassa vain elävänä, inhimillisen käyttäytymisen (kommunikaation) muotona. Tutkimus- ja tallennustoimintamme jäisi vajaaksi ellemme täydentäisi toimintamuotojamme myös elävällä musisoimisella. Musiikki, jonka tutkijamuusikkomme synnyttävät, on vanhan musiikkiperinteen elvytystä, eläväksi tekemistä.

Elvytykseen liittyy oleellisesti myös koulutus ja harrastustoiminta, jota suuntaamme toiminta-alueemme lapsille ja nuorille. Oman musiikkiperinteen tuntemus lisää alueemme asukkaiden kulttuuritietoisuutta ja itsearvostusta.

Mielestämme  elvytyksen tulee perustua asiantuntemukseen ja kohdealueen oman musiikkiperinteen tuntemukseen. Muutoin lopputuloksena saattaisi olla päinvastainen kehitys kuin mihin pyritään. Tässä mielessä jo kymmenen vuotta jatkunut systemaattinen perinteen tutkimus- ja tallennustoiminta on ollut välttämätön ja oikea tie kohti Kainuun ja Vienan Karjalan oman musiikkiperinteen opettamista ja elvytystä.